Raskaansarjan kädentaitojen ammattilainen miettii maailman tuulia.

Ammatinvalintani oli minulle itsestään selvä. Minusta tuli käsityöläinen jo syntyessäni.

Heti, kun oli mahdollista, pyrin käsi-ja taideteollisuus alan kouluihin ja opiskelin kuusi vuotta erilaisia käsityötaitoja.

Kurssitan vieläkin itseäni, huvinkin vuoksi. Työni on siis myös harrastukseni.

Hetken työskentelin alani yhdistyksessä, mutta koulutuksessani minut oli opetettu yrittäjäksi.

Nyt yritykseni on 33 vuotta vanha.

Päätoimialani on huonekaluverhoilu, josta suoritin mestaritutkinnon.

Kirjoitin myös tietokirjan Huonekaluverhoilusta.

Huonekaluverhoilun opetustyötä olen tehnyt 26 vuotta.

Pyrin Blogissani kertomaan kaikenlaista vuosien varrelta ja myös tulevista kiinnostavista aiheista,

liittyen kädentaitoihin tai vain ajatuksiin niitä tehdessä.

 

Taide on taiten tehty, käsityö on käsin tehty.

(sanoi joku, joskus, jossain)